Kasvojenhoitoa

Taas se aika menossa kun ajatukset risteilee ympäriämpäri eikä mistään meinaa saada kiinni. Aamulla tuntu vaikealta nousta ylös sängystä. Ei kipujen vuoksi, vaan mielen. Okei, kipuhan vaikuttaa mun mielialaan vahvasti. Mutta nyt kun ei satu juurikaan... niin mieli on maassa.

Viime yö meni suht ok, ei kauheasti sattunut. Alkuillasta oli kyllä taas kipeä olo. Selkäkipu salakavalasti hiipi yläselkää kohti. Asennonmuutoksella sain sen loppumaan ja pärjäsinkin koko yön ilman mitään kipulääkettä. Aamullakaan ei tuntunu enää kipeeltä.

Sain heti aamusta viestin, että muistahan aamuvenyttelyt. Mulla onkin maailman parhain tukihenkilö, joka tsemppaa ja patistaa mua pitämään ton selän kunnossa. Helpottaa kun on joku lähellä, joka välittää. Ja sellainen henkilö vielä jota oikeasti kiinnostaa mun hyvinvointini. :)

Olen muuten löytäny mielettömän hyvän kasvoveden: L'oréal Sublime Soft Skin Perfecting Velvety Toner.  Kasvovesi sopii kuivalle ja herkälle iholle. Sen koostumus on viskoosimpi kuin normaalien kasvovesien. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen ihoni tuntui heti pehmeämmältä kuin normaalisti. Ja tuotteen tuoksu on miellyttävä. Käytän myös saman sarjan puhdistusgeeliä, joka myös on tuntunut ihollani todella hyvältä ja pehmentävältä. Puhdistusgeeli ei tehoa meikkiin, joten mahdollinen meikki tulisi poistaa ensin jollain toisella ennen geelin käyttämistä. Itse olen käyttänyt puhdistusgeeliä sellaisina päivinä kun en ole meikannut ollenkaan.

Kasvovesi, hinta alle 6 € luokkaa.

Olen aina pitänyt kasvojen ihoani sekaihona ja kovin rasvoittuvana. Noin kuukausi-pari sitten työpaikallani työskentelevä kosmetologi mittasi kasvojeni kosteuspitoisuuden. Ja tulos oli järkyttävä... Tulos oli 11 %. siis VAIN 11%... Kosmetologi ei meinannut uskoa tulosta ja kokeili vielä uudestaan toiselta puolelta kasvoja.... Tulos: 9 %. Siitä sitten alkoi kunnon kosteutusprosessi. Samalla tajusin, että oikeastihan olen ihotyypiltäni kuiva. Käyttämäni rasvoittuvan ihon hoitotuotteet pahensivat vaan entisestään kuivaa ihoani. Hommasin uudet, oikeanlaiset hoitotuotteet iholleni. Tiedän, että oon todella huono juomaan vettä päivän aikana. Ja toisinaan olen laiminlyönyt ihonhoitoa täysin. Päätinpä sitten ryhdistäytyä ja lisäsin vedenjuontia sekä yritin joka päivä hoitaa ihoani hoitotuotteilla. Nyt viime tiistaina mittasimme uudestaan kosteusprosentin. Tulos oli 34 %. Todella huima parannus ja lyhyessä ajassa. Eli suunta on nyt parempaan päin! :)

Yllättävää miten mieli parani taas roimasti kun sain purkaa ajatukseni tähän blogitekstiin. Tällä mielellä on hyvä aloittaa viikonlopun vietto. Ihanaa ja keväistä viikonloppua!

Lääkärireissu..

Kaksi huonosti nukuttua yötä takana ja nyt sitten paukahti sairauslomaa loppuviikko. Sain ajan eri lääkärille kuin viimeksi. Lääkärin vastaanotolla pillahdin itkuun. Ainoa asia mitä kykenin itkun seasta sanomaan oli, että olen niin kovin väsynyt tähän. Kerättyäni itseni kokoon kykenin kertomaan, että lonkat ovat taas kipeät. Kerroin myös miten edellisviikko oli mennyt hyvin, lievemmillä kivuilla, mutta nyt kovemmat kivut tulivat taas takaisin. Tulehduskipulääkkeet eivät ole vieneet tätä kipua pois, vaan olen joutunut turvautumaan kovempaan kipulääkkeeseen, jotta saisin unta.

Lääkärinä oli nuori nainen, joka vaikutti hyvin empaattiselta ja kuuntelevalta. Hän pyysi minua arvioimaan kipua VAS-asteikolla 0-10. 0 tarkoittaa, että kipua ei ole ollenkaan ja 10 tarkoittaa pahinta mahdollista kipua. Tuohon VASiin täytyy kommentoida, että en itse tykkää sitä käyttää. On vaikeaa arvioida kipua noin suurella skaalalla. Ja kuitenkin kun jokainen yksilö kokee kivun omalla tavallaan. Selän tämänhetkinen tilanne tarkastettiin ottamalla Schoberin mitta. Positiivista oli, että tulos oli parempi kuin edellisellä lääkärireissulla mitattuna. Viimeksi mitta oli 3 cm, nyt se oli 5 cm. Jee! :)

Lääkäri tarjosi myös mahdollisuutta mennä keskustelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa tästä väsymyksestä ja pahasta olosta. Se voisi kyllä olla hyvä idea, mutta en koe siitä olevan suurta apua nyt. Kunhan pääsen polille ja saadaan reumatologin kanssa keskusteltua tämä selkätilanne läpi, niin varmaan se mielikin siitä helpottuu.

Palkkapäivä lähenee... nähtävästi.

Voi helkkari... vihaan noita nettikauppoja. Taas mä retkahdin! Liian yksinkertaista ja nopeaa tilata vaatteita ja muuta turhaketta. Ärgh... ehkä painun sänkyyn ja suljen tän läppärin, ennen kuin ehdin tilata taas lisää. Öitä!

Kevät, tule jo!

Taas pitkästä aikaa yks todella paska yö takana. Suht tasasta unta takana, mutta kun uni keskeytyy, niin kivutkin pääsee valloilleen. Tää kipu on päässyt taas sen rajan yli, jolloin tulehduskipulääke ei enää helpota oloa. Onneksi on vielä hetki aikaa ennen työvuoron alkamista. Pakko vaan liikkua, liikkua ja liikkua.

Helmikuu alkaa pikkuhiljaa olla lopuillaan ja kohta saadaan käynnistää mahtava maaliskuu. Se on itselleni ollut aina se vuoden parhain kuukausi! Se, miten tämän vuoden maaliskuu eroaa edellisistä, niin pääsen vihdoin selvittämään tätä kipuiluani ammattilaisen luokse. Tällä hetkellä en jännitä tai pelkää tulevaa, vaan odotan jo innolla poliklinikkakäyntiä. Valmistautuminen on ollut huipputasoa! Olen kirjoittanut paperille muistiin kaikki mahdolliset kysymykset reumatologille, etenkin lääkehoitoon liittyviä asioita. Ehkä sekin on lievittänyt jännitystäni.

Maaliskuussa myös juhlitaan. Löytyy ystävien syntymäpäiviä sekä tietysti omani. En ole hetkeen järjestänyt mitään juhlia, mutta nyt olisi kiva pitkästä aikaa juhlistaa itseäni, etenkin kun tuo neljännesvuosisata paukahtaa mittariin. Toisaalta alkoholin käyttö ei kauheasti innosta. Olen yrittänyt parantaa elämäntapojani näiden kipuilujen vuoksi ja lisätä liikkumista, joka huomattavasti helpottaa selän kuntoa. Mutta voisihan sitä juhlia vaikka tekemällä porukalla jotakin muutakin kuin kännätä!?

Etsitään: Hyvä olo.

Nyt kun tähän kipuiluun on löydetty jokin syy, tunnen tarvetta kehittää itseäni ja etsiä keinoja hyvään oloon.

Ensimmäinen oli tämä blogi. En ole koskaan ollut kauhean kiinnostunut blogin kirjoittelusta, mutta nyt halusin kirjoittaa ylös omia ajatuksiani. Se, lukeeko tätä blogia ylipäätänsä kukaan, ei ole pääasia. Kirjoittaminen helpottaa huomattavasti omaa psyykkistä hyvinvointiani ja koen tämän olevan nyt tärkeää minulle itselleni. Tämä on kuin terapiaa itsensä kanssa. Joskus tuntuu, että väsytän läheiseni ainaisella kipuilulla ja silloin kun sattuu, en osaa sitä salata. Nyt kun voin kirjoittaa tätä blogia, voin purkaa ajatukseni tänne ja antaa myös läheisilleni hetken kivutonta aikaa. Parhaimmassa tapauksessa tästä blogista voi olla hyötyä toiselle, samassa tilanteessa olevalle selkäkipuiselle.

Toinen tärkeä asia on musiikki. Haaveena olisi saada mahdutettua tänne asuntoon piano. (Ei tuu kyllä millään onnistumaan...). Olen lapsena opetellut soittamaan pianoa siskoni opastuksella, mutta se harrastus onkin ollut jo monta vuotta tauolla. Olen myös soittanut kitaraa, mutta kahden vuoden kitaransoiton opiskelu riitti minulle!
Saan musiikista paljon voimaa etenkin näin kipuilujen keskellä. Sen avulla saan unohdettua pahan olon ja hetkellisesti jopa koko selkäni. Aamu ilman Spotifyn soittolistaa pilaa koko päivän. Tuntuu, että musiikki on minulle kuin polttoainetta, jolla jaksan ahertaa työpäivän loppuun.


Asiasta toiseen. Työelämässä kohtaan paljon reumapotilaita. Tiedän selkärankareuman lääkehoidon perusperiaatteet ja siihen käytettävät lääkeaineet. Tänään käydessäni läpi tilauksessa olleita lääkkeitä huomasin siellä muutaman paketin erästä reumalääkkeenä käytettävää valmistetta. Mietin hetken mielessäni, että tätäkö on minunkin elämäni jatkossa. Toisaalta ajattelen asiaa siltä kantilta, että niiden lääkkeiden avulla voin saada helpotusta olooni. Olen jo kyllästynyt nappaamaan tulehduskipulääkkeitä kun kipu yltyy kovemmaksi ja tietenkin jatkuva tulehduskipulääkkeiden syöminen ei ole kauhean hyväksi vatsallekaan. Ja etenkin näin alan ammattilaisena lääkkeiden käyttö on "tee kuten minä sanon, älä kuten minä teen" -tyyliä. Mutta tästähän kärsii vain oma pää... ja vatsa.

Näin kaikki alkoi.

Haluan kertoa pintaa raapaisten selkä- ja jalkaoireideni kulkua. 


Yli kahden vuoden selittämättömän kipuilun jälkeen elän tällä hetkellä huojentunutta sekä samalla epätietoista aikaa. Keväällä 2013 käyn yleislääkärin vastaanotolla yli puoli vuotta kestäneen polvi- sekä lonkkakivun vuoksi. Mitään hyvää syytä tälle kipuilulle ei löydy ja lääkäri sepostaa, että  kipu on "iskiastyyppinen kipu, joka johtuu pakaralihaksen pinteestä". En pysty koukistamaan vasenta jalkaani kunnolla, vaan tuntui, kuin polvitaipeessa olisi ollut jokin este. Yritän venyttelemällä helpottaa kipuja ja toisinaan se myös auttaa. Polveen venyttely ei tuota mitään tulosta, vaan kyykkyyn meneminenkin on vaikeaa. Hammasta purren päätän vain kestää kipua ja jatkaa normaalia elämää.

Heinäkuu 2013. Illanviettoa parhaan ystäväni luona. Juodaan viiniä, syödään hyvin ja sauna lämpiää. Saunaan päästessä avaan saunakaljan ja tapani mukaan nostan jalkani koukkuun saunanlauteille. Keskustelemme hetken ystäväni kanssa ja heitämme kiukaalle vettä. Mieleni valtaa hyvä ja rauhallinen olo. Kunnes tajuan: Olen juuri koukistanut vasemman jalkani lauteille ilman, että siihen edes sattuu. En tunne kipua. Se kipu, mikä on ollut minulla jo yli vuoden ajan. Sitä ei enää ole!

Elokuu 2013. Elämäni tärkein asia on urheilu. Vietän kesälomaa ja pyhitän sen lenkkeilylle. Pitkästä aikaa pystyn tekemään rakastamaani asiaa ilman kipua.

Syksy 2014 kipuilut alkavat tulemaan taas useammin. Nyt myös alaselkä kipuilee.

Helmikuu 2015. On lauantai-ilta. Vietämme sitä kotioloissa mieheni kanssa. Olen kipuillut päivän selkäni kanssa. Alaselässä tuntuu välillä outoa lonksuntaa ja kipua, joka heijastuu toiseen lonkkaan. Mietin jo, että pitäisikö lähteä päivystykseen kivun vuoksi. Päätän odottaa. Yöllä kello 2 aikoihin herään tuskalliseen kipuun ja yritän nousta sängystä. En pääse ylös. Lantiossa tuntuu helvetillinen kipu. Kun vihdoin pääsen seisomaan sängyn viereen, en pysty ottamaan painoa vasemmalle jalalle. Yritän linkuttaa itseni vessaan samalla ottaen matkan varrella tukea kaikesta mistä vaan saa kiinni. Itken. En ole koskaan aiemmin kokenut mitään näin kovaa kipua. Yritän mennä takaisin sänkyyn, mutta maatessa kipu vain pahenee. Nousen ylös ja kävelen pieniä pieniä askeleita ympäri olohuonetta. Olen aivan varma, että nyt on kyse jostakin muusta kuin "iskiastyyppisestä kivusta". Hetken jo mietin pitäisikö lähteä heti päivystykseen, mutta huomaan oloni helpottuneen kävellessä. Vielä seuraavana päivänä mietin lääkäriin menemistä, mutta sitkeänä sissinä päätän odottaa ensimmäiseen arkipäivään.

Helmikuu 2015 olen lääkärin vastaanotolla. Kerron oireeni itku kurkussa, sillä edellisyö oli taas ollut kipeä ja alan olla todella väsynyt näihin kipuihin. Lääkäri kirjoittaa kaiken sanomani ylös ja kyselee tarvittaessa lisätietoja. Kun olen saanut kerrottua oireeni, totean lääkärille, että voisikohan tässä olla kyse selkärankareumasta. Se, miksi itse ehdotin sitä, juontaa juuret sukuuni. Serkullani sekä veljelläni on selkärankareuma. Erona tässä on se, että veljelläni ei ole tätä HLA-B27-antigeenia. Lääkäri toteaa, että hän ajatteli itse samaa. Saan lähetteet laboratoriokokeisiin. Tuskaisinta tässä on se, että antigeenin tuloksen saamisessa kestää 2 viikkoa. Se siis tiesi 2 viikkoa tuskaista ja epätietoista aikaa minulle.

Kahden viikon kuluttua lääkärin vastaanotosta saan soiton lääkäriltä. HLA-B27 on positiivinen. Yritän pidätellä itkua, mutta kyyneleet virtaavat väkisin poskia pitkin. Minulle on tehty nyt lähete reumapolille. Luojan kiitos! Olen sekaisin, vihainen, huojentunut, onnellinen... Kipuani aiotaan tutkia nyt huolella! Puhelun päättyessä alkaa hallitsematon itkeminen. Kahden viikon aikana olen pitänyt sisälläni suurta tuskaa ja pahaa oloa, joka laukeaa 4 minuuttia kestävän puhelun jälkeen.

Tällä hetkellä oloni on ihan hyvä. Saan tarvittaessa lievennettyä kipuja tulehduskipulääkkeellä. Odotan nyt vain kovasti pääseväni reumatologin vastaanotolle, jotta tilastani saataisiin lisää tietoa.