Hän on täällä... Ja niin on reumakin.

Rakas esikoisemme syntyi 19.6.2016. Synnytys oli rankka, mutta mahtava kokemus, jota muistelen lämmöllä vielä pitkään. Elämä vauvan kanssa on ollut ihanaa, välillä myös voimia vievää. Tosin voimavarat ovat olleet aika vähissä, kiitos reuman.

Reumaoireet sammuivat tuossa huhti-toukokuussa ja sain olla ilman kipuja jopa elokuun puoliväliin saakka. Nyt kipuilu on koventunut samoihin mittasuhteisiin kuin 1,5 vuotta sitten ennen Enbrelin aloitusta. Myös mielialani on samalla tasolla kuin silloin: kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Luojan kiitos mies on edelleen tuossa vieressä, mutta onkohan kauaa, jos tää tilanne jatkuisi näin?

Nyt onkin sitten lähtölaskennan aika. Aion palata taas takaisin onnellisten, terveiden ihmisten pariin. Nimittäin kävin tänään ottamassa labrakokeet ja jos mitään poikkeavaa ei ole, niin piikitykset alkavat taas. Toivon, että näkisin pian taas peilistä sen saman, nuoren naisen, joka osasi nauttia elämästä. Toivon, että nämä olisivat niitä viimeisiä kyyneleitä kivun vuoksi... Voi kunpa kaikki menisi nyt hyvin.

Eilisen päivystysreissu rv 30+3

Eilen illalla päädyin Naistenklinikalle päivystykseen ylävatsakivun takia. Olimme päivällä käymässä Porvoossa ja siellä kävellessä alkoi tuntumaan pistävää kipua sekä supistuksia. Kipu paikallistui navan yläpuolelle, aikalailla kohdun yläosaan. Kello oli tuolloin suurinpiirtein 13:30. Jatkoimme kävelyä, mutta jouduin itse hölläämään tahtia entisestään supistusten ilmaantuessa. Kipu oli aaltoilevaa, tuli muutamien minuuttien välein ja kesti 2-3 sekuntia.

Palattuamme takaisin kotiin kipu vain jatkui, edelleen samalla tahdilla. Supistuksia ei tullut tosin koko aikaa. Aloin ennen klo 19 miettimään soittoa päivystykseen, jos sieltä olisi osattu hieman rauhoitella mieltäni. Soitinkin sitten Naistenklinikalle ja puhelimeen vastannut kätilö kyseli raskaudesta ja kivusta ja lopulta pyysi minua odottamaan hetken luurin päässä. Palattuaan puhelimeen kätilö pyysi ottamaan neuvolakortin mukaan ja saapumaan heille tarkistukseen. Puhelun päätyttyä sanoin miehelleni, että Naistenklinikalle sitten.. ja itkuhan siinä tuli, pelosta ja epätiedosta. Onko kaikki hyvin?

Naistenklinikalla ilmoittautumisessa ollut henkilö tarkasti tietojani, otti äitiyskortin ja laittoi ranteeseeni nimilapun. Hän vei kansioni, jossa oli tietoja raskausajan lääkärikäynneistä, viereiseen huoneeseen kätilölle. Hetken päästä sieltä tuli kätilö luoksemme ja ohjasi meidät tutkimushuoneeseen. Minulta otettiin ktg-käyrä, tutkittiin sikiön sydämen sykkeet sekä supistukset. Käyrälle piirtyi välillä supistuksia. Vauvan sykkeet olivat kuulemma oikein mallikkaat. Lohdullista kivuista huolimatta oli se, että vauva liikkui kuten normaalistikin. Kätilö halusi vielä, että otamme virtsakokeen, jotta virtsatietulehdus voitaisiin sulkea pois.

Lääkäriin pääsyä jouduin odottamaan kauan.... Kivut loppuivat noin klo 20:30. Välillä mietin miten tekisi mieli vaan lähteä kotiin, koska en enää kokenut oloa kipeäksi. Supistuksia tuli tiuhaan tahtiin, mutta ne eivät olleet kovin kipeitä. Tietysti halusin odottaa lääkärin tutkimusta, jotta saisin tietää onko kohdunkaulan alueelle tullut mitään muutoksia supistuksista johtuen.

Lääkäriin pääsin noin klo 23:00 aikoihin. Kun pääsin alaosattomana tutkimuspöydälle ja laitoin jalat telineisiin, alkoi kova tärinä jaloissa. Tärinä jatkui hallitsemattomana ja tuntui, että putoan siitä pöydältä. Lääkäri oli todella mukava nainen, joka ensin otti klamydianäytteen kohdunsuulta. Tutkimus oli elämäni pahin... Koko alapää oli jotenkin todella herkkä ja kipeä kosketukselle. Spekulan laitto oli hirveää ja etenkin se kohdunkaulan tutkiminen. Muutaman kerran suustani taisi päästä "ai!", koska tunsin oloni niin sietämättömän huonoksi. Pahintahan siinä oli, että aloin miettimään samaan aikaan kuinka kipeää se itse synnytys tekisi. Jos en edes sisätutkimusta kestä, niin miten ihmeessä voin koskaan synnyttää tämän lapsen?

Kohdunsuu oli kiinni ja kiinteä. Kohdunkaulaa oli ultralla katsottuna yli 4 cm. Kaikki oli siis sen osalta kunnossa. Kohtu ei palpoidessa aristanut ja kipukohtakin oli rauhoittunut. Vauva temmelsi mahassa koko ajan lääkärin tutkiessa. Vauva ultrattiin. Siellä se pieni oli, hikkansa kanssa! Kaikki näytti hyvältä. Raskausviikot oli ultralla laskettaessa 31+0. Eli aika hyvin ollaan kasvettu. Painoarvioksi lääkäri sai 1743 g. Se oli hieman yläkäyrän päällä, mutta eipä ne vanhemmatkaan ole kauhean siroja lapsia olleet! Napavirtaukset oli myös kunnossa. Lääkäri oli kirjannut teksteihin, että muutamia lisälyöntejä. Ne ilmeisesti ovat ihan normaaleja. Lapsiveden määräkin oli kunnossa. Eli kaikki ok.

Kivut luultavasti johtuivat supistuksista. Ne eivät onneksi olleet kypsytelleet kohdunsuuta. Lääkäri sanoi, että voisin olla huoletta asian suhteen, mutta jos kipuja alkaa tulemaan uudelleen ilman, että ne lievittyvät, niin silloin pitäisi taas olla yhteydessä päivystykseen. Kukaan ei ainakaan tähän päivään mennessä ole soittanut sairaalasta, joten luultavasti nuo kokeet ovat olleet negatiiviset.

Tänään onkin ollut ihan toisenlainen päivä. Ei kipuja ja muutama supistus koko päivän aikana. Vauva potkii kylkiin mikä ei kauhean kivalle tunnu enää.. Mutta hyvä kun liikkuu ja temmeltää.

Neuvolakuulumiset rv 30+0

Nyt se kymppi pyörähti jo kolmoseen, nimittäin rv 30+0 menossa. Hurjalta tuntuu. Neuvolassa käyty ja kaikki ok, tyyppi on pää alaspäin ja jalat vispaa kylkiin. Oma paino oli pudonnut n. 33 g/vko. Sekään ei kuulema haittaa, sillä pari edellistä kertaa tuota painoa olikin tullut hieman ripeällä tahdilla. Hb 125 (viime kerralla 108). Rautaa ei kuulema tarvitse enää syödä päivittäin, vaan aina silloin kun muistaa. Sopii minulle :D

Täällä paistaa aurinko niin kauniisti. Lämpöä ei tosin ole kuin +8 astetta, mutta tää valon määrä saa ihmislapsen heräämään kevääseen! Ja kesä lähestyy todella nopeasti. Samoiten se laskettu aika ;)

Seuraava neuvola-aika onkin sitten 2,5 viikon päästä.

Raskausajan painonnousu ja uusia vauvajuttuja.

Nyt on menossa rv 29+5. Maha on pysynyt suhteellisen siron kokoisena, iltaisin tosin näyttää niinkuin olisin päivän aikana mättänyt suustani kokonaisen hevosen. Paino on tuottanut hieman mielipahaa, parina viime neuvolakerralla on tullut sanomista runsaasta painonnoususta. Viime kerralla painoa oli tullut 880 g/vko. Myönnän, että näiden reumakipujen vuoksi liikunta on jäänyt vähälle ja olen myös sortunut naposteluun... Ensi maanantaina olisi seuraava neuvolakäynti edessä. Olen kotona seurannut painoani nyt koko tämän 3 viikkoa ja tällä hetkellä paino on pysynyt samana kuin viime neuvolakerralla. Tuleekohan siitäkin sanomista?

Sain äidiltäni lahjaksi neulomiskirjan. Innostuin lokakuussa raskauden alkuaikoina neulomaan villasukkia n. 15 vuoden jälkeen, tosin ne sukat jäivät käyttämättä... Ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Sen jälkeen jätinkin puikot unholaan, mutta nyt uuden kirjan innoittamana päätin kokeilla onnistuisiko tossujen teko vauvalle. No onnistui!!! Ja vielä kaiken kukkuraksi neuloin samoista langoista vielä lapasetkin. Hiemankos tuleva äiti on ylpeä itsestään!

Kävimme viikolla ostamassa vauvalle pinnasängyn. Tai anoppi sen halusi ostaa lahjaksi. Löysimme Ikeasta Gonatt -pinnasängyn, harmaan värisenä. Sänky on upean värinen, sopii loistavasti meidän kotiimme. Nyt sänky odottelee käyttäjäänsä <3

Vielä on paljon ostettavaa uudelle tulokkaalle. Onneksi (tai toivottavasti) tässä on aikaa ennen lapsen syntymää!

Hääkellot soi

Päätimme rakkaan mieheni kanssa, että olisi hienoa mennä naimisiin ennen vauvan syntymää. Suurimmat syyt tähän avioliittolupauksen lisäksi oli juridisia. Haluamme olla yhtenäinen, samalla sukunimellä varustettu perhe, jossa molemmilla on perintäoikeus toisiinsa. Samoiten aviopuolisona toisen menehtyessä on leskeksi jääneellä osapuolella oikeus leskeneläkkeeseen. Tiedän myös sen, että koen puolisoni olevan se ihminen, jonka kanssa minun on helppo elää yhdessä elämäni loppuun asti.


Eli viime lauantaina 5.3.2016 hääkellot soivat. Koska halusin päivästä ikimuistoisen, vaikkakin emme juhlia järjestäneet, vihkiminen tapahtui kirkossa. Todistajina olivat kanttori ja suntio. Voin todeta, että tämä päätös oli loistava. Vaikkakin tilanne on nyt se, että avioitumisestamme ei tiedä sukulaiset. Lähipiirimme luulee, että olemme kihlautuneet. Tottahan sekin tietysti on :D

Tarkoituksena on järjestää hääjuhla myöhemmin. Näin raskausaikana ja etenkin omalla kohdallani kun selkäkivut ovat olleet aika kovat, ei juhliminen tuntunut laisinkaan hyvältä idealta. Ja keneltä se on pois, jos juhlistamme avioitumistamme myöhemmin? Ainoastaan minua jännittää se, miten ja milloin tästä asiasta kerromme lähipiirille.

Olen nyt sairauslomalla äitiysloman alkuun asti. Selkä on kipuillut koko raskauden ajan niin ikävästi, että lääkärinkin mielestä on turhaa kiusata minua työnteolla. Nyt saan keskittyä vatsan kasvattamiseen ja loppuajan odotukseen. Vielä 3 kk laskettuun aikaan... Sitten onkin jo kesä!

Vauvajuttuja ja reumakuulumisia.

Olen tässä nyt muutaman päivän oikein hymähdellyt, kun vauva on alkanut potkimaan oikein voimakkaasti masussa. Välillä hämmästyn miten paljon maha heilahtaa pienestä potkusta. Edelleen tuntuu hieman oudolle, että sisälläni kasvaa pieni ihminen, joka tulee laittamaan päämme täysin pyörälle. <3

Nyt on menossa rv 24+1. Aika on mennyt todella nopeaa, enää vähän reilu 3,5 kk laskettuun aikaan. Ostimme vauvalle vaunut jo tammikuun puolella. Löysimme hyvään hintaan käytetyt, todella hyvässä kunnossa olevat Emmaljunga Duo Edge vaunut sport-rungolla. Tuolla ne vierashuoneessa odottaa jo kovasti käyttäjäänsä. Välillä onkin mukava käydä hypistelemässä vaunuja :)
Muutoin en ole kauheasti mitään vauvalle vielä ostanut. En osaa ostaa vaatteita.. Odottelen vain, että äitiyspakkaus saapuu kotiin (Pitäisi tulla parin viikon päästä). Ja toisaalta eihän tässä vielä kiirekään ole.

Emmaljunga Duo Edge Sport-rungolla.

Reuman tilanne on veriarvojen mukaan ok. Oxiklorin on sittenkin auttanut hillitsemään tulehdusta. Nämä selkäkivut, joista olen tässä koko alkuvuoden kärsinyt, johtuvat lantionalueen nivelten löystymisestä, yhdessä reumasta johtuvien nivelmuutosten kanssa. Tällaisen tuomion sain sekä äitiyspolin sisätautilääkäriltä, että työterveyslääkäriltä. Ja arvatkaas mikä siihen on apuna: synnytys... Onneksi ajattelen, että tämän kivun kun kestää, niin saamme palkinnon siitä. Muutoinhan olisin varmaan taas samassa jamassa kuin viime keväänä, mieli apeana..

Nyt sitten pitäisi saada vielä itseään niskasta kiinni ja hieman ulos kävelylle, jotta mieli pysyisi virkeänä. Väsäilin jo tomaattikeittoa ruuaksi. On muuten outoa, miten sitä onkaan alkanut kiinnostumaan tuosta ruuanlaitosta, ihan eri tavalla. Syynähän voi myös olla se, että tämä meidän uusi kotimme on valoisampi ja kodikkaampi kuin edellinen pieni kaksio. Tämä tuntuu juuri sopivalle kodille, meidän pienelle perheelle <3

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Pitkän tauon jälkeen ajattelin taas kirjoittaa hieman mitä selälle kuuluu, ja etenkin mitä tuossa etupuolella vatsassa tapahtuu..

Eli raskauden jälkeen Enbrel tauotettiin ja jäin tyytyväisenä jatkamaan raskausaikaa ilman selkäkipua. Kuukauden ajan ehdin olla ilman kipuja, kunnes ne taas tulivat takaisin. Joulukuussa kävin äitiyspolilla keskustelemassa sisätautilääkärin (huom. ei reumatologi) lääkityksestä. Oudosti sitten ehti alkuun sain nipun reseptejä ja kortisonia tulisi syödä pidemmän jakson ajan, isommalla annoksella. Näin farmaseuttina en ollut ajatukseen kauhean tyytyväinen, saatika että lääkemuutoksia tehtiin "tuosta noin vaan", etenkin kun uusi lääke ei ole mikään spesifi selkärankareumalääke. Huolissani ja suutuksissani soitin reumalle ja kysyin heidän mielipidettään asiaan. Vastaukseksi sain, että ehkä tässä yritetään kokeilla mahdollisimman turvallisella keinolla lievittää oireita, vaikka niistä ei välttämättä apua saisikaan. Eli kokeillaan.. No kokeilua on nyt kulunut melkein 2 kk, sen suurempia apuja saamatta. Kortisonin kohdalla reumalääkärini sanoi, että turhaan sitä syöt, jos siitä ei mitään apua ole ollut aiemmankaan kuurin aikana. Ja sen aiheuttama, mahdollinen painonnousu ei raskausaikana olisi minulle kovin suotavaa, etenkin jos siitä ei edes olisi apua kipuihin.

Olen nyt ollut sairauslomalla. Olen huomannut, että selkä ei toisinaan ole kovin kipeä. Luulen sen johtuvan siitä, että pystyn itse kontrolloimaan tätä tilannetta. Voin välttää asioita jotka provosoivat kipua ja näin myös välttää toimintakyvyn menetyksen.

Raskaus alkaa olemaan puolivälissä. Ensi viikolla selviää onko sieltä tulossa pikkuprinsessa vaiko -prinssi. Itsehän olin satavarma raskauden alussa, että täältä tulee tyttö. Olen jopa nähnyt unia, että synnytin tyttövauvan. Toisaalta nyt olen hieman alkanut empimään... josko se olisikin poika. Mieshän on sitä mieltä, että poika se on. Toisaalta kumpi vaan on enemmän kuin tervetullut <3

Kaikesta huolimatta olen niin onnellinen tällä hetkellä tästä elämänmuutoksesta, että kyllä vielä 4 kk jaksaa kipujen kanssa elää. Se palkinto, minkä tästä saa, on kuitenkin korvaamaton. :)