Pitkän tauon jälkeen ajattelin taas kirjoittaa hieman mitä selälle kuuluu, ja etenkin mitä tuossa etupuolella vatsassa tapahtuu..
Eli raskauden jälkeen Enbrel tauotettiin ja jäin tyytyväisenä jatkamaan raskausaikaa ilman selkäkipua. Kuukauden ajan ehdin olla ilman kipuja, kunnes ne taas tulivat takaisin. Joulukuussa kävin äitiyspolilla keskustelemassa sisätautilääkärin (huom. ei reumatologi) lääkityksestä. Oudosti sitten ehti alkuun sain nipun reseptejä ja kortisonia tulisi syödä pidemmän jakson ajan, isommalla annoksella. Näin farmaseuttina en ollut ajatukseen kauhean tyytyväinen, saatika että lääkemuutoksia tehtiin "tuosta noin vaan", etenkin kun uusi lääke ei ole mikään spesifi selkärankareumalääke. Huolissani ja suutuksissani soitin reumalle ja kysyin heidän mielipidettään asiaan. Vastaukseksi sain, että ehkä tässä yritetään kokeilla mahdollisimman turvallisella keinolla lievittää oireita, vaikka niistä ei välttämättä apua saisikaan. Eli kokeillaan.. No kokeilua on nyt kulunut melkein 2 kk, sen suurempia apuja saamatta. Kortisonin kohdalla reumalääkärini sanoi, että turhaan sitä syöt, jos siitä ei mitään apua ole ollut aiemmankaan kuurin aikana. Ja sen aiheuttama, mahdollinen painonnousu ei raskausaikana olisi minulle kovin suotavaa, etenkin jos siitä ei edes olisi apua kipuihin.
Olen nyt ollut sairauslomalla. Olen huomannut, että selkä ei toisinaan ole kovin kipeä. Luulen sen johtuvan siitä, että pystyn itse kontrolloimaan tätä tilannetta. Voin välttää asioita jotka provosoivat kipua ja näin myös välttää toimintakyvyn menetyksen.
Raskaus alkaa olemaan puolivälissä. Ensi viikolla selviää onko sieltä tulossa pikkuprinsessa vaiko -prinssi. Itsehän olin satavarma raskauden alussa, että täältä tulee tyttö. Olen jopa nähnyt unia, että synnytin tyttövauvan. Toisaalta nyt olen hieman alkanut empimään... josko se olisikin poika. Mieshän on sitä mieltä, että poika se on. Toisaalta kumpi vaan on enemmän kuin tervetullut <3
Kaikesta huolimatta olen niin onnellinen tällä hetkellä tästä elämänmuutoksesta, että kyllä vielä 4 kk jaksaa kipujen kanssa elää. Se palkinto, minkä tästä saa, on kuitenkin korvaamaton. :)
