Rakas esikoisemme syntyi 19.6.2016. Synnytys oli rankka, mutta mahtava kokemus, jota muistelen lämmöllä vielä pitkään. Elämä vauvan kanssa on ollut ihanaa, välillä myös voimia vievää. Tosin voimavarat ovat olleet aika vähissä, kiitos reuman.
Reumaoireet sammuivat tuossa huhti-toukokuussa ja sain olla ilman kipuja jopa elokuun puoliväliin saakka. Nyt kipuilu on koventunut samoihin mittasuhteisiin kuin 1,5 vuotta sitten ennen Enbrelin aloitusta. Myös mielialani on samalla tasolla kuin silloin: kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Luojan kiitos mies on edelleen tuossa vieressä, mutta onkohan kauaa, jos tää tilanne jatkuisi näin?
Nyt onkin sitten lähtölaskennan aika. Aion palata taas takaisin onnellisten, terveiden ihmisten pariin. Nimittäin kävin tänään ottamassa labrakokeet ja jos mitään poikkeavaa ei ole, niin piikitykset alkavat taas. Toivon, että näkisin pian taas peilistä sen saman, nuoren naisen, joka osasi nauttia elämästä. Toivon, että nämä olisivat niitä viimeisiä kyyneleitä kivun vuoksi... Voi kunpa kaikki menisi nyt hyvin.
