Kesätauolta takaisin blogin ääreen

Heipä hei, kesän jälkeen on aika palata kirjoittamaan tätä blogiakin. Hiljaiselo on suurimmaksi osaksi johtunut siitä, että työt veivät kesällä ison osan ajastani. Vapaa-ajan halusin luonnollisestikin viettää perheeni parissa kotona ilman tietokoneen näpyttelyä.

Olen aloittanut nyt parikin uutta työprojektia, lisäkoulutuksia tähän ammattiini liittyen. Alan tekemään asiakasyritykselle heidän tilauksestaan konsultin hommia ja niihin liittyvä perehdytys alkaa loppukuusta. Olen saanut tästä suurta motivaatiota ja intoa tähän syksyyn. On mukavaa päästä kehittämään itseään ja osaamistaan lääkealalla.

Ajattelin ensi viikolla hieman käydä läpi minulle uutta, edullista tuotesarjaa ihon- ja hiustenhoitoon liittyen. Olen nyt tässä kuluneen kuukauden aikana käyttänyt näitä tuotteita ja edelleen kaupassa huomaan niitä ostavani. Kyseessä on siis Lidlin Cien -sarja. Ennakkoluuloni tuotteita kohtaan olivat suuret, mutta ehkä tuleva postaukseni kertoo sitten mitä ajattelen tuotteista tällä hetkellä :)

Cien -sarjan puhdistusvaahto ja kasvonaamio

Tennistä ja koripalloa

Vietettiin tänään uhreilupainotteista päivää Helsingin Mustikkamaalla. Alkuun pelailtiin tennistä ja harjoiteltiin pallonheittoa :D voin muuten kertoa, että alkuun mun heitto kuulemma oli kuin "naisen heitto".. sellainen jännittynyt, muljuava käden liike. Pienen treenin kautta alkoi se oikeanlainen heittotyyli hahmottumaan, mutta mitään best quality -tyyliä se ei kuitenkaan ollut.

Heiteltiin myös koripalloa ja otettiin pieni heittoskaba. Tällä kertaa oma keskittyminen heittoihin vaan tyssäsi jo alkumetreillä kun pallo kilisytti korin reunoja menemättä sisään. Aina ei ole onnistunut päivä 😁

Treenipäivä päättyi tietysti hyvään ruokatankkaukseen Treffipubin cheeseburgerin ääressä. Tuolla ollaankin käyty muutamia kertoja syömässä miehen kanssa ja edelleen tuo burgeri on kyllä hyvä.

Positiivinen ylläri on se, että reumakipuja ei ole. Enbrel on ollut nyt 2 viikkoa tauolla ja pelkäsin, että tuo taukoaika saa reumaoireet nopeasti päälle. Huomenna selviää millä mallilla labrakokeet tällä hetkellä ovat ja jatketaanko Enbrelin käyttöä.

Kesä ja kärpäset

Ihanaa, kun vihdoin olemme koko perhe parantunut kaameasta vatsataudista. Viikko siinä meni, että jokaisella alkoi maha olemaan taas normaalikunnossa. Jospa minäkin olisin nyt tautini sairastanut tälle kesää. Pääsimme nauttimaan kesäauringon paisteesta takapihallemme, jossa nuo pihatyöt ovat aivan kesken. Ei niitä oikein ole päässyt edes aloittamaan! Kovasti kyllä inspiraatiota ja ideoita olisi, mutta toteutuspuoli kyllä ontuu ja pahasti :D

Rakas lapsemme on ollut todella innoissaan päästessään temmeltämään nurmikolle, tutustumaan mitä kaikkea ulkoa voikaan löytyä. Lehtien suhina tuulessa kiinnostaa kovasti ja aidan takaa ajavat autot ovat jännittäviä. Kyllähän nurmikkoa piti hieman maistaakin. Ah kesä, ihanaa kun tulet vihdoinkin. Kävin H&M:llä katselemassa lastenvaatteita ja sieltä löytyi kuvassa olevat mekko ja hattu. Tuon hatun pitäminen ei aluksi meinannut millään onnistua, vaan hattu päätyi kaaressa pitkin pihaa. Tylsä äiti, kun pakottaa aurinkoisella säällä hatun päähän.. Miten muiden lapset viihtyvät ulkona? :)

<3

Sain tuossa viikolla puhelun terveyskeskuksesta. Biologisen lääkkeen aikana kun pitää käydä ottamassa säännöllisesti turvakokeet (verikokeet, jossa seurataan mahdollisia verenkuvan muutoksia) ja tuloksia seuraa tk:n hoitaja. No kävin tuossa tiistaina ne verikokeet ottamassa ja tuloksissa olikin vähän häikkää. Leukkarit ja neutrofiilit olivat laskussa verrattuna aiempiin mittauksiin ja maksa-arvo oli lievästi koholla. Nuo leukkarit ja neutrofiilit ymmärrän kyllä, kun tuo mahatauti juuri jylläsi päällä, mutta maksa-arvo oli hieman ylläri minullekin. Lääke on ollut tauolla nyt melkein 2 viikkoa, kun en sitä kipeänä pistänyt ja nyt noiden verikokeiden takia en sitä voi laittaa. Ensi viikolla on kontrolliverikoe ja katsotaan mihin suuntaan arvot menevät. Inhottavaa tämä epätietoisuus ja odottelu. Minä kun haluan vastauksia nyt ja heti... malttamaton luonne kun olen. Onko kenellekään kokemusta tästä? Mielelläni kuulisin millaisia poikkeavia tuloksia muut biologisia lääkkeitä käyttävät ovat saaneet.
 

Mahataudin kourissa

Viikonloppu alkoi niin, että lapsella oli päivöhoidossa mennyt vatsa sekaisin. Lauantaina tilanne oli vähän rauhallisempi, yleiskunnoltaan normaali virkeä oma itsensä. Ruoka ei maistunut, mutta maito upposi onneksi kuin kuumille kiville. Ajattelin, että jospa se mahan löysyys johtui jostakin ruoka-aineesta. Pääsimme nauttimaan ihanasta kesäpäivästä ja kaikki tuntui ihan normaalille.

Pääsimme nauttimaan ulos kesäpäivästä juuri ennen kuin oma tautini alkoi. 

No sunnuntaina sitten meikämamma alotti oksentamisen. Hrrr... Ja edellisestä oksutaudista oli kulunut vasta 2 viikkoa. KAKSI VIIKKOA! Jäätävää. Lääkäriltä kuulin, että nyt on ollut liikkeellä poikkeavantyyppistä norovirusta, jossa potilas on ok joka toinen päivä ja oksentaa joka toinen päivä parin viikon ajan. Kuulostaa kyllä brutaalille.. Toivon mukaan tämä tauti loppuu nyt tähän :D
Sunnuntaipäivä menikin sitten sänkypotilaana. Mies sai passata ja hoitaa lasta sillä aikaa kun itse keräsin voimia. Onneksi oksentaminen loppui jo päivällä, sillä se tuntuu olevan kaikista raskainta tässä taudissa.

Alkaa tää oma kroppa olemaan aika kovilla tästä oksentamisen ja ripuloinnin määrästä. Eipä muuten tartte miettii tota kesäkuntoo tällä menolla, sillä paino on pudonnut nyt 2 viikon sisällä vajaa 4 kg ja herkut ja karkit oksettaa :D

Me vietetään nyt sairaslomapäivää beben kans. Lepäillään ja yritetään taas saada ruoka maistumaan molemmille. Kyllä nää vatsataudit ovat niin sieltä syvältä... Ja etenkin kun itse tuppaan olemaan herkempi saamaan kaikki taudit päälle, niin nehän sitten tulee ja kunnolla. Mut suunta on nyt ylöspäin! :)

Hurjasti kiinnostavia ihonhoitotuotteita apteekissa!

Palkkapäivä lähenee ja yritän saada hillittyä nämä naismaiset shoppailuhormonit, sillä taas olisi menossa rahaa kaikenlaiseen turhakkeeseen (ja ei-niin-turhakkeeseen :D) Etsinnässä onkin jokin sopiva luonnollinen, kosteuttava kasvojenhoitotuote. Ja sekä vartalolle sopiva suihkugeeli, joka ei kuivattaisi ihoa.

Talven jäljiltä ihoni on todella kuiva ja kaipaa runsasta kosteutusta. Olen kokeillut iholleni monenlaisia tuotteita ja suurin osa valitettavasti jää kerran-kaksi kokeiluksi. Ja siksi uusien, kalliiden tuotteiden ostaminen mietityttää.. En oikein löydä luottotuotteita, joihin olisin täysin tyytyväinen.

Kiinnostavia ja houkuttelevia tuotteita löytyy etenkin työpaikoilta: apteekkikosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita. Ensimmäisenä Okabon tuotteet: arganöljyä sisältävät luonnonkosmetiikkatuotteet kasvoille ja hiuksille. Tuotteet ovat hoitavia ja kosteuttavia sekä ne soveltuvat jokapäiväiseen käyttöön. Kasvoöljy tuntuu testeripullosta kämmensyrjälle levitettynä miellyttävälle ja helposti levittyvälle. Voi kun kasvoille pääsisi testaamaan! Ah, kuulostaa todella upealle sarjalle :)

Toinen mielenkiintoinen sarja on Korres: kreikkalainen ihonhoitosarja, jonka tuotteet pyritään valmistamaan luonnollisista ainesosista. Etenkin nuo suihkugeelit tuoksuvat taivaallisilta! Ja kyllä, houkuttaa ostamaan :)

Oi voi.. Mutta eikös se mene niin, että töitä tehdään rahan takia ja rahalla hemmotellaan itseään.

Tykkään tutkia tietoa tuotteista ennenkuin niitä itse ostan ja etenkin käyttäjäkokemukset antavat paljon painoarvoa ostopäätöksessä.
Kertokaa, jos teillä on kokemuksia apteekkikosmetiikasta tai yllä mainituista tuotemerkeistä!

Hyvää äitienpäivää!

Ensimmäinen äitienpäiväni. Koen olevani etuoikeutettu saadessani olla äiti upealle tyttärelleni. Ja olen todella kiitollinen siitä, että meille on suotu oikeus olla vanhempia.

Vielä pari vuotta sitten mietin kovin mitä elämältä haluan. En ole pitänyt raskautumista ikinä itsestäänselvyytenä. Ennemminkin sekavan kierron ja perussairauden takia kuvittelin jopa, että tuskin ikinä saisin lapsia. Ja tuolloin olisin kovasti halunnut selvittää sekavan kierron ja kivuliaiden kuukautisten syitä. Valitettavasti kunnallisella puolella asiaa ei lähdetä kovin helpolla selvittämään. Tuolloin jopa sanoin ensimmäinen kerran ääneen, että en edes tiedä haluanko ikinä lapsia. Todellisuudessa se oli keinoni yrittää estää mahdollinen pettymys, jos joutuisimmekin kokemaan lapsettomuuden.

Mutta tässä sitä nyt ollaan, melkein vuoden ikäisen tytön äitinä: Kiitollisena ja rohkeana toimia tuon kasvavan lapsen tukena ja turvana. :)

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille <3

Synnytys

Synnytyksestä on kulunut jo noin 10 kuukautta. En ole vielä ehtinyt saati jaksanut kirjoittaa siitä omaa blogitekstiä, joten nyt olisi ehkä sen aika. Tietysti aika kultaa muistot ja en täysin kaikkea muista synnytyksestä, mutta pääpiirteittäin kyllä tärkeimmät asiat.

Meidän lapsemme syntyi vajaa viikko lasketun ajan jälkeen, sunnuntaipäivänä. Olin jo perjantaina ollut hieman omissa ajatuksissani ja aavistellut, että kohta tapahtuu. Perjantai-iltana huomasin vessakäynnillä limatulpan irronneen. Voi sitä riemua! Pe-la välisenä yönä supistukset alkoivat. Niitä tuli vaihtelevasti noin 10-20 min välein. Vielä tuolloin supistukset eivät olleet kovin kipeitä. Aamusta ne alkoivat kipeytyä. Olin malttamaton ja halusin päästä näyttäytymään sairaalalle. Kohdunkaula oli lyhentynyt, mutta kohdunsuu ei ollut auennut muuta kuin sormelle. Jokaisella kerralla kun kätilö kävi tekemässä sisätutkimuksen, oli kohdunkaula lyhentynyt entisestään ja vesirakko (vai mikähän sen nimi olikaan) kuulemma pullotti. Tarkoittaen kai sitä, että lapsivedet saattaisivat mennä hetkellä minä hyvänsä. Koko päivä vierähti sairaalassa eikä tilanne oikein edennyt. Supistuksetkin laantuivat. Aloin olemaan harmistunut ja toiveissani oli päästä kotiin ottamaan vähän vauhtia. Kätilö oli ihanan tsemppaava ja sanoi, että voi olla hyvinkin että tulemme pian takaisin. Hän epäili niin, että tuo vesirakko poksahtaisi ja lapsivedet menisivät heti kun lähtisimme ulko-ovesta ulos.

Mittailimme vielä päivällä verenpaineita, jotka yhtäkkisesti olivatkin nousseet aika hurjasti. Koko raskausajan minulla oli ollut hyvät verenpaineet, joten yhtäkkinen nousu oli epäilyttävää. Verenpainetta mittailiin muutaman kerran ja jouduin vielä ottamaan pissanäytteen, raskausmyrkytyksen poissulkemiseksi. Ja onnekseni testi oli negatiivinen. Verenpaineet ei silti lähteneet laskuun. Kello läheni jo 17 ja olin aika väsynyt koko edellisyön valvomisesta. Kätilö passittikin minut päivystysosastolle verenpaineiden takia seurattavaksi. Odottelin siellä päivystysosaston aulassa varmaan tunnin ennenkuin sen osaston kätilö tuli hakemaan minua huoneeseen. Pääsin istumaan isoon nojatuoliin ja minulle laitettiin verenpainemittari käsivarteen. Mittari mittasi automaattisesti tietyn väliajoin verenpainettani. Paineet olivat lähteneet laskuun. Kätilö puhui siihen tyyliin, että olisin jäämässä osastolle. Olin sitä vastaan! Eihän minulla nyt ole mikään hätä. Sanoin, että tulen sitten huomenna synnyttämään, mutta täksi yöksi aion mennä kyllä kotiin. Ja osastolla oleva lääkäri antoi siihen luvan.

klo 19 mieheni tuli hakemaan minua sairaalan ulko-ovien luota. Hän oli hakenut läheisestä Hesburgerista meille syötävää, aah nam.. Minulla olikin jäätävän kova nälkä.

Kotona sanoin miehelleni, että eiköhän laiteta vielä Netflixistä leffa pyörimään ja nautitaan tästä luultavasti viimeisestä illasta näin kahden kesken. Koska olen varma, että huomenna meitä on jo kolme. Ja ei, leffaa ei ikinä päästy näkemään. Supistukset alkoivat yhtäkkisesti ja todella kovina. Koska olin niin väsynyt päätin lähteä sänkyyn lepäämään. Supistuksia tuli paljon, kovina ja henkeä lamaavina. Välillä jouduin nousemaan sängystä ylös, mutta jouduin ottamaan pinnasängyn reunasta tukea ja haukkomaan happea. Tuntui kuin kuolisin kipuun. Olin kauhuissani. Nämäkö ovatkin niitä oikeita supistuksia?!

Klo 01 soitin takaisin sairaalaan, että nyt en enää jaksa olla kotona. Halusin kovasti jotain kivunlievitystä. Ystävällinen kätilö toivotti meidät tervetulleiksi. Huh, todella helpottavaa. Kohta saan helpostusta tähän oloon. Herätin mieheni ja sanoin, että ehkä perutkin huomisen työpäiväsi ja lähdetään tuonne sairaalalle takaisin. Muistaakseni olen vielä tuolloin yöllä ollut suihkussa lievittämässä supistuskipuja, mutta ne eivät enää laantuneet sillä. Suihkusta pois tullessa alkoi todella kipeät supistukset. Mies lähti hakemaan autoa autohallista ja minä jäin vielä sängylle ottamaan parit kunnon supistukset ennenkuin lähdin ulos. Ajoimme rauhassa sairaalalle ja automatkalla sain pari todella kipeää supistusta, muutoin ne meinasivat taas lieventyä... Sairaalalle kävellessä supistukset jatkuivat ja olin siitä todella innoissani. Tämä ei siis olisi enää turha käynti.

Sairaalaan kirjauduimme klo 02:13. Kätilö otti meidät vastaan ja minua supisteli tasaisesti. Hän teki sisätutkimuksen ja olin 4 cm auki. JES! Meillä on siis kohta vauva! Kävimme läpi synnytystoiveitani, kivunlievityksestä saakka. Jotenkin aloin empimään kivunlievityksen suhteen ja yritin sinnitellä yöllä pelkällä suihkulla. Klo 6 olin niin kipeä ja väsynyt 28 tunnin yhtälaisen valvomisen vuoksi. Halusin kipupiikin, että voisin edes hetken aikaa nukkua. Ja ah sitä tunnetta. Kivut kaikkosivat ja maailma pyöri ympärilläni. Saimme hetken aikaa huolia ennen tositoimia.

Säännölliset supistukset ovat sairaalan papereiden mukaan alkaneet klo 8:00. Samaan aikaan kätilömme vaihtui. Kohdunsuun tilannetta ei tuolloin ole tarkistettu, vaan seuraava merkitty tarkistus on ollut klo 10:30. Tuolloin kohdunsuu oli 6 cm auki. Mieheni lähti tuossa klo 11 aikoihin hakemaan siskoaan perheineen satamasta viedäkseen heidät meille (olivat tulleet perjantaina laivalle ja aikoivat yöpyä meillä su-ma. Tosin minähän olin kovaa vauhtia synnyttämässä sunnuntaina :D). Muistan laittaneeni tekstiviestin miehelleni, että kohta 7 cm auki, tulethan pian takaisin. Klo 13 on kohdunsuu ollut tuon 7 cm auki.

Sinnittelin klo 14 asti pelkällä ilokaasulla. Se oli kyllä tuskaista ja kipeää. Muutaman kerran jo mietin mielessäni epiduraalia, mutta yritin aina vain sinnitellä pidemmälle ja pidemmälle. Ja olinkin jo 8 cm auki tuolloin. Olin jo niin väsynyt ja kipeä, että todellakin halusin sen epiduraalin. Anestesialääkäri oli mukava nainen, joka tosin hoiti puhelinkeskustelua samaan aikaan kun valmisteli selkääni epiduraalille! Voin sanoa, että hieman pelotti mitä siellä selkäni takana oikein tapahtuu... Mutta epiduraalin laitto ei tuntunut juuri miltään, helppo homma! Ja ah, 30 minuuttia laitosta oli kivut helpottaneet. Kätilö vaihtui taas seuraavaan, sillä aamuvuoron tekijällä loppui työaika. Hän toivotti onnea matkaan ja onnitteli jo etukäteen lapsen syntymisestä. :)

Seuraavan kätilön tullessa kyseli hän virtsaamisesta. Yritin käydä pissalla, mutta se ei vaan onnistunut. Ehkä pieni liru tuli pönttöön, mutta ei tarpeeksi. Hän kokeili vatsaani ja sanoi, että virtsarakko tuntuu todella täydeltä. Niinpä päätimme katetroida, jotta rakko tyhjenisi. Minulla oli hieman pelokas ajatus katetroinnista, mutta sekään ei tuntunut miltään. Mutta se rakon tyhjeneminen, se todella helpotti oloa. Siellä olikin sitten yli 700 ml sitä virtsaa, aika täysi siis..

Kello oli noin 16:30 kun pyytelin epiduraalin lisäannosta. Kivut olivat taas palanneet ja ilokaasu aiheutti vaan huonoa oloa. Kätilö teki sisätutkimuksen, olin edelleen sen 8 cm auki, laittoi lisäannoksen epiduraalia ja papereiden mukaan lähti hakemaan minulle syötävävä, jugurttia.

Muistelen olleeni joko istumassa kiikutuolissa tai seisomassa sängyn vieressä kun yhtäkkiä tuli aivan kamala kakkahädän tunne ja paine alapäässä. Säikähdin niin, että huusin vaan miehelleni, että painaisi sitä hoitajakutsua. Mieheni katsoi minua hämmentyneenä ja kysyi, että nytkö sitä pitää painaa. Huusin, että "joo joo paina nyt sitä hiton nappia jo". Kätilö saapui takaisin huoneeseen ja selitin, että tuntuu kuin kakka tulisi. Minulle oltiin tehty aamupäivästä suolentyhjennys, joten mitään siellä suolessa ei pitänyt enää olla. Kätilö hymyili ja pyysi minua nousemaan sängylle, jotta voisimme tarkistaa kohdunsuun tilanteen. "10 cm auki. Täällähän ollaankin ihan valmiina, pää on jo laskeutunut ja kohdunsuun reuna kadonnut." Koska toiveenani oli synnyttää jakkaralla, lähti kätilö hakemaan sitä. Vauvan sydänäänet katosi välillä, mutta kätilö epäili anturin olevan huonosti kiinni. Silti hän pyysi minua kääntymään polvilleen sängylle, jos se parantaisi sydänääniä. Olin hetken aikaa polvillani ja kätilö pyysi minua hieman testailemaan miltä se ponnistaminen tuntuisi. Ajatus ponnistamisesta nauratti... Ai nytkö muka? :D Jotenkin en kokenut olevani vielä valmis siihen.

Noin kello 17:30 minun oli pakko vaihtaa asentoa hieman kyljelleen. Kätilö sanoi, että nyt olisi sitten aika oikeasti miettiä sitä ponnistamista. Jotenkin se synnytys vaan eteni hullua vauhtia ja yhtäkkiä muistankin katsoneeni kelloa, joka läheni 18:00. Ajattelin mielessäni, että tämä lapsi on syntynyt ennenkuin kello on tasan. Päätin sen. Jossakin vaiheessa kätilö pyysi minua kokeilemaan kädellä, sillä pää oli syntymässä. Hieman jännittyneenä kokeilin ja tunsin siellä vauvan hiukset! Muistan kuinka ponnistin, ponnistin ja ponnistin. Välillä tunsin miten jokin todella iso liikkuu hyvin pienesti eteenpäin alapäässäni. Yritin pitää ponnistusta vielä hengittäessänikin, jotta pää ei liukuisi takaisin. Alapäähäni sattui, kirveli ja poltteli. En muista yhtään supistuksia, sillä ponnistin vain niin lujaa kuin vain jaksoin. Ja yhtäkkiä pää olikin syntynyt. Toivoin vain, että se loppuisi jo. Vielä piti ponnistaa, jotta loppuvartalo syntyisi myös. Ponnistusvaiheen kokonaiskesto oli 11 minuuttia, kunnes klo 17:51 rakas esikoisemme oli syntynyt! Kaunis, pieni tyttövauvamme.

Napanuora oli hieman lyhyehkö enkä siksi saanut vauvaa rinnalleni heti. Jouduimme odottamaan, että napanuora saatiin leikattua. Ja voi että sitä tunnetta. Meistä tuli vanhempia. Mieheni antoi suukon ja kyynelehti kanssani. Olimme niin onnellisia. Ja parasta kaikessa oli se, että kivut loppuivat kuin seinään heti syntymän jälkeen.

Ei synnytys ole mikään synnytys ilman taisteluhaavoja: vauvan kyynärpää oli raapaissut emättimen seinää niin, että siellä oli repeämä. Myös häpyhuulissa oli repeämiä ja nirhaumia. Tikkejä oli papereiden mukaan 7 kappaletta, 5 syvää ja 2 pinnallista. Väliliha säilyi täysin ehjänä. Haavoista huolimatta oloni oli hyvä ja pääsin hyvin liikkelle heti synnytyksen jälkeen.

Huumaavinta oli tunne siitä, että tämä oli todella upea kokemus kivusta huolimatta. Ja voi miten tekisinkään sen uudelleen! :)