Tänne.
Lapsi putos meidän parisängystä aamulla. Hitto. Voin sanoa, että se kolahdus, mikä siitä kuului, pysäytti mun sydämen täysin. Lapsi on kunnossa. Ei merkkiä, että olis satuttanut itseään. Mutta äidin sydämessä on kyllä järkyttävä haava.... Otan siis vastaan tämän "ei niin arvostetun" palkinnon. Olen sen "ansainnut". Paska mutsi.
Putoamisen jälkeen tietty alkoi lapsen itku. Ja niin alkoi äidilläkin. Silitin lapseni päätä ja selkää. Näpytin miehelle viestin, että "nyt se sitten putos. V***u." Itkua kesti varmaan muutama minuutti, sitten alkoi vakava tuijotus ja äidin pusuttelu sai lapsen hymyilemään. Huh.. Helpottavaa. Lapsi rauhottui. Minua kalvasi mieltä. Miten voinkin olla näin idiootti!
Mutta olihan tämä arvattavissa. Omaa huolimattomuutta ja lapsen vikkelät liikkeet. Nostamme pään pystyyn ja otamme tästä opiksi.
Neuvolasta saimme ohjeeksi seurailla lapsen vointia. Jos vointi huononee, muuttuu poissaolevaksi tai kipeäksi, niin herkästi tarkistuttamaan tilanne. Päiväunien aikaan kuulemma kannattaa tarkistella lapsen vointia ja että onhan hän herätettävissä. Tuossa se nyt pinnasängyssä nukkuu, ihan normaalisti. Aamulla myös aamupalan jälkeen leikki kuin muinakin aamuina olohuoneen lattialla. Ehkä tämä tästä.
Kannan pystiäni häpeällisesti, mutta virheeni myöntäen. Onneksi lapsi on kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti